Sunnuntai meni vielä kilpailuissa katsellessa. Münchenin Pferd International 2013 kisat olivat kyllä iso (sateinen ja mutainen) tapahtuma. Paljon jäi asioita mieleen.
Omaan fyysiseen tilaan liittyen harmistuminen tuli taas pintaan. Kökötin huonossa asennossa sadeviitan suojissa katsomassa päivän pääluokan. Seurauksena oikea jalka puutui ja oli vaikea päästä ylös ilman apua. Pääsin kuitenkin, mutta se vetää aina mielen matalaksi, kun on vaikeuksia selviytyä. Varsinaisia treenejä ei tullut tehtyä sunnuntaina. En jokaikistä tavalliseen päivärutiiniin liittyvää liikettä kirjaa ylös kuntoilun tai kuntouttamisen piiriin. Se olisi naurettavaa.
Tuo istumisasento on niin tärkeä. Kotona aina joko tuen selän pikkupallolla oikeaan asentoon tai istun tasapainotyynyn päällä. Jälkimmäinen kulkee mukana valmennustenpidossa. Toimii hyvin eristeenä kylmällä ilmalla ja mahdollistaa selän terveen, luonnollisen asennon säilymisen. Päivin nerokas apu moneen ongelmaan. Yhtälailla huomaan, miten huono istumisasento vaikuttaa kaikkeen tekemiseen ja suorituskykyyn. Autolla ajaminen on pahimmasta päästä ongelmia. Kun ajan pitkän matkan, joudun olemaan staattisesti samassa asennossa pitkään ja painamaan kaasua oikealla jalalla. Vaikka tukisin selkää (ja omassa "Jättimustikassani" istumisasento on vielä hyvin pysty, mikä on hyvä asia), tilanne harvoin on neutraali matkanpäähän tullessani.
Münchenin kisoissa oli paljon havainnoitavaa. Siellä oli sekä kolmen tähden että viiden tähden Grand Prix'tä tarjolla, mutta lisäksi myös Bundeschampionat -karsinnat ja nuorten ratsastajien luokkia. Mitä taitamattomampi ja kokemattomampi ratsastaja, sitä enemmän istunta oli takanojoinen, näin yleistäen. Ratsastajat istuivat tuoli-istunnassa, työnsivät istunnalla vasten kättä, pitivät kädellä vastaan (ja itsensä jossain tasapainossa!) ja tekivät näkyviä, nopeita pidätteitä, kun hevosen tasapaino alkoi hajota. Sitten taas lisäsivät jalkaa ja kädenpitoa. Mietin sitä katsoessani tuollaisen ratsastuksen olevan minulle fyysisesti mahdotonta. Tätä rankaa ei viedä siihen kulmaan menettämättä alaraajojen toimintakykyä. (Toisaalta siihen ei ole hevosenkoulutuksellista tarvettakaan. Tätä ratsastustyyliä ei missään nimessä voi kutsua kevyeksi tai paineettomaksi tai oppimisteoreettisesti hevoselle mielekkääksi.)
Toisaalta oli hienoa nähdä, että huipulle voi päästä muillakin keinoin. Tästä erinomainen esimerkki oli Patrik Kittelin ratsastus erityisessä hevostenvaihtokilpailussa, jossa valikoitu neljän huippuratsastajan joukko kisasi vierailla hevosilla viiden minuutin tutustumisen jälkeen Pyhä Yrjö-tasolla. Kittelin ratsastus oli hieno yhdistelmä tasapainoa, tasapainottamista ja herkkyyttä. Tulos oli näyttävä, lennokas, mutta silti tarkka ja elastinen. Hevonen ei koskaan joutunut minkäänlaisen vaikuttamisen aiheuttaman konfliktin eteen, ei ison paineistuksen kohteeksi ja säilytti siten rentoutensa. Hevosen "self-carriage" toteutui mainiolla tavalla. Iso hatunnostoni hänen taituruudelleen.
Maanantain aloitin sadepäivän kunniaksi polkemalla puoli tuntia kuntopyörää. Sitten tein pallon päällä seisonnat ja edellisistä päivistä poiketen herkistelin ensin vatsamakuulla pienet selkärangan tukilihakset hereille. Sitten kyykyt tasapainotyynyn päälle (oikea puoli oli parempi kuin vasen!), vatsalihakset, selkälihakset, kylkilankut ja muutamat venytykset päälle. Toistoluokka samaa kuin aiemmin. Lihaskalvon tärinä vähäisempää kuin aiemmin. Viikonlopun istumisista huolimatta selkälihasten aktivaatiotaso aika hyvä. Olen tyytyväinen. Saatan illalla vielä tehdä lisätreeniä, riippuen miten päivä tästä nyt etenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti