Vieläkin veto pois lauantain jäljiltä. Poljin aamulla pyörää parikymmentä minuuttia, sitten jumppasin. Kylkilankuissa ei ollut yhtä hyvä pito kuin viime viikolla, kroppa väsynyt? Vatsat ja selät ok. Kyykyt myös. Iltapäivällä käytiin "promenadikävelemässä" paikallisen linnan puutarhassa. Sellaista rauhallista samoilua koirien kanssa, minulla kamera kaulalla, todennäköisesti reipas tunti. Tamma on edelleen kevyellä. Otan sen takaisin oikeisiin töihin joko tällä tai seuraavalla viikolla, kun sillä on uudet kengät allaan.
Illalla katsoin dokumenttiohjelman Bon Jovi -yhtyeestä näin pään tyhjennykseksi. Missä tahansa huippuosaamisessa, -tekemisessä tai menestyksessä ratkaisevana tekijänä on tietynlainen päättäväisyys. Kuka tahansa muusikko, artisti, urheilija, joka haluaa oman lajinsa huipulle, joutuu sitoutumaan tekemiseensä kokonaisvaltaisesti luottaen, että se riittää. Heittäytyen tietämättä kannattaako se lopulta ja tuleeko palkkiota. Se on raskasta ja vaatii tietynlaista hulluutta. Ja samalla ihmisen on pidettävä huolta omasta jaksamisestaan. On löydettävä elämäänsä sopivassa suhteessa muutakin kuin vain se yksi asia, johon erikoistutaan. "Oppiäitini" Kyra antoi joitain erittäin hyviä urakehitystä koskevia neuvoja. Yksi oli: "Pidä huolta, että olet aina oikeassa atmosfäärissä." Tarkoittaen, että ratsastajan on aina oltava sellaisessa ympäristössä, jossa voi kehittyä - nähdä hyvää ratsastusta ja saada sopivaa tukea ympäröivästä maailmasta ja yhteisöstä. Toinen oli: "Harrasta." Tarkoittaa sitä, että kapean sektorin erikoistuminen helposti syö ihmisen luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja henkistä hyvinvointia. Siksi on tärkeää olla kiinnostunut muistakin asioista ja pitää mieli avoimena. Stimuloida älyään.
Ensimmäistä ohjetta olen pyrkinyt noudattamaan siinä onnistumatta. Tärkeissä kehitysvaiheissa en ole ollut sellaisissa paikoissa, joissa olisi ollut esikuvaksi kelpaavia kanssaratsastajia. Edelleenkään niin ei ole. Mutta olen ymmärtänyt vajeen ja pyrin siksi katsomaan paljon huipputason kilpailuja joko netin kautta tai paikan päältä. Sen lisäksi yritän aina vähän väliä katsoa netistä idolieni ratsastusta, että minulla olisi (Kyran sanoin) "oikea kuva verkkokalvoillani".
Toisen ohjeen noudattamisessa olen onnistunut paremmin. Olen aina tehnyt paljon eri asioita. Kasvattanut nyt 14 vuotta koiria, yhteensä yli 250 yksilöä. Sen käytännöntoimet olen vajaan kymmenen vuotta ulkoistanut sijoituskodeille ja ystävälleni Mialle, mutta olen edelleen kennelin "luovajohtaja". Kasvatus on ollut menestyksekästä - useana vuonna kennel on palkittu "Vuoden Kasvattaja" -palkinnolla ja tittelivoittajia on huomattava määrä, mm. viisi Maailmanvoittajaa vuodelta 2012.
Lisäksi olen aina kirjoittanut, piirtänyt, maalannut, laulanut, säveltänytkin. Osittain selvästi ammattimaisesti. Jopa siinä määrin, että mietin usein, hajaantuuko keskittymiseni liikaa eri asioihin. Käykö niin, että yrittäessäni tehdä paljon, en pääse missään asiassa todelliseen parhaimpaani? Tuleeko rikkaudesta rajoite? Selvää vastausta tähän minulla ei ole. Joskus olen tuntevinani, että "uskottavuus" kärsii, kun tekee paljon eri asioita, mutta en suostu antamaan sen haitata itseäni. Jos se on ongelma jollekulle rajoittuneelle ihmisyksilölle, olkoon. Mielestäni se ei ole riittävän merkittävä kysymys, että siihen kannattaisi uhrata liian paljon ajatuksia.
Kaiken tämän itsenäisyyteni keskellä kaipaan kuitenkin lisää uskoa ja vahvistusta. Baijerilaisen miljöön olennaisena osana ovat ristit, ristiinnaulitut ja pienet rukouskappelit teiden varsilla, erityisesti risteysalueilla. Olen henkisesti jossain merkittävässä risteyksessä ja kaipaan enemmän kuin mitään muuta omaa "ristiäni" vahvistamaan uskoani valitsemallani tiellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti