Eilinen oli lopulta katastrofi. Pienessä, inhimillisessä mittakaavassa siis. Jumppaaminen "siivousselällä" oli hyvin epämiellyttävää, vaikka aloitinkin kaikkein alkeellisimmilla kuntoutusharjoitteilla ja etenin niistä sitten portaittain isompiin ja vaativampiin liikkeisiin. Lopuksi rentouduin jumppapallon päällä rankaa venyttäen. Kun siitä yritin päästä ylös, ei ollut jalkoja ollenkaan. Piti ottaa tukea kaikesta, mistä sai otteen ensimmäiset metrit. Yliliikkuvuuden varjopuolia tämä tällainen. Olenpa fyssarilta kuullut legendaarisen tarinan yliliikkuvasta ihmisestä, joka oikein hyvin käsiteltiin vastaanotolla rennoksi jumeistaan. Hetki myöhemmin oli vyötäröstä alaspäin halvaantuneena kadulla. Palautui kuitenkin tuosta, mutta tarinan opetus on, että yliliikkuva ihminen jossain määrin aina hyötyy "jumeistaan". On minun etuni mukaista, että vanhuuttani jäykistyn ja menetän liikkuvuuttani ja että selän lihakset ovat jonkinasteisesti aktivoituneet (tai vaikkapa jumissa) koko ajan ja siten vähentävät rangan liikkuvuutta. Liian vahva lihaskramppi toki altistaa yhtälailla loukkaantumisille jouston ollessa kehossa rajoittunutta ja tuo muita epämiellyttäviä sivuoireita, joten tässäkin pitää löytää sopiva tasapaino.
Yön jäljiltä olin yhä kipeä. Päätin samantien lähteä lenkille koirien kanssa. Käveltiin sellainen tunteroinen, josta ensimmäinen puolikas oli "pylly-takana-laahustamista". Sitten selkeästi hermotus alkoi pelata ja loppupuolikas tultiin jo reippaasti ja terveessä kävelyasennossa. Kävelytempollakin on suuri merkitys selän kiputiloihin, ainakin omalla kohdallani. Hidas tempo, sellainen kaupungissa usein tapahtuva "promenadikävely" ei ole hyväksi. Jos ei suoranaisesti kipeytä, ei ainakaan auta asiassa. Selkeästi se hyvää tekevä kävelyvauhti on reipas ja mielellään nostaa vähän hikeä pintaan. Uskomukseni on, että tämä liittyy erityisesti lihasten aktivaatiotasoon. Reippaassa vauhdissa koko kehon lihakset tuottavat liikettä ja ranka on siten tuettu eri puolilta tasaisesti. Hitaassa tempossa lihastyön määrä on vähäisempi ja siten ranka saa vähemmän tukea. Lisäksi reippaassa kävelyssä askel on pidempi ja hermokudoskin on siten enemmän liikkeessä.
Joulun ja uuden vuoden välissä olin sen verran huonossa hapessa, että oikean jalan hermokudos kinnasi vastaan. Oli pakko kävellä välillä kantapää ylhäällä ja lyhyemmällä askeleella. Onneksi tuo meni sitten terapialla ja kuntoutuksella ohi. Toivon niin kovasti, että tällä tsemppaamisellani saisin kaikki nuo äärioireet pois. Ratsastin ammatikseni tai en, niillä on suuri vaikutus elämänlaatuun yleisesti.
Illan päälle tein nopean jumpan: kyykyt, vatsat, selät, kylkilankut ja "varpaankastot" vatsalihaksille. Hermoliu'utukset ja rangan läpikäynti pikkupallolla. Hyvin meni. Nyt tuntuu, että jossain tulee tulosta. Oikeassa kylkilankussa lienee suurin muutos: "pakka" pysyy koossa jo aika hyvin.
Kunto pääsee viikonloppuna testiin. Sattumalta siis ns. "välietappimittaus" edessä, kun ajamme Hollannin rajalla katsomaan hevosia. Tulee pitkä päivä, paljon kilometrejä ja niiden jälkeen pitäisi pystyä ratsastamaan. Nähdäänpä missä mennään. Nyt vielä tallille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti